ETUSIVU

NEUVOTTELUTAITO

VAKUUTTAVA ESITTÄMINEN

MYÖNTEINEN ASIAKASPALVELU

MYYNTITAITO

ASIAKKAITA JA KOULUTTAJA

YHTEYSTIEDOT

Myyntitaito 

Kenelle

Asiantuntijatehtävissä toimivat henkilöt joutuvat usein hoitamaan asiakasrajapinnassa myös myynnillisiä tehtäviä tai jopa vastaamaan varsinaisesta myyntityöstä. Myyntityön menestyksekkääseen hoitoon vaaditaan tuote-/palvelutuntemuksen lisäksi käytännön taidot koko myyntiprosessin läpiviemiseksi. Myyntitaito I on suunniteltu henkilöille, jotka haluavat oppia myynnin perustaidot tai kerrata aiemmin opittuja tietoja.

Tavoite

Kurssi antaa käytännön toimintaohjeita myyntityön menestyksekkääseen hoitoon aina ensi kontaktista vakiintuneen asiakassuhteen hoitoon asti. Kurssi auttaa sinua sekä valmistelemaan että viemään läpi myyntilanteita menestyksekkäästi ja suunnitelmallisesti.

Sisältö

Kurssin aikana löydetään vastauksia mm. seuraaviin aihepiireihin:

Lisätietoja

Myynti I on osa myyntivalmennuskoulutusta, jonka muut koulutukset ovat:

Koulutukset tukevat toinen toisiaan, mutta mikään niistä ei edellytä jonkin toisen koulutuksen suorittamista, joten mikä tahansa niistä voidaan suorittaa myös yksittäiskoulutuksena.

Kesto

1 päivä (jatkona Myyntitaito II, 1 päivä; Neuvottelutaito, 2 päivää; Vakuuttava esittäminen, 1 päivä)